22. kesäkuuta 2012

"haistakaa vittu, me ollaan trio töykeät!"

HAPPORADIO @ JOHANS, PORVOO

Hahahahauska toi otsikon läppä. :D Tyhmä kitaristi.

Keskiviikkona oltiin Porvoossa katsomassa akustista Happoradiota. Porvoo on muuten aika tyhmä paikka. Siis ihan kaunis joo ja suoraan 1800-luvulta, mutta en ikinä ite haluis asua siellä. Plus ne yksisuuntaiset kadut on ihan hanurista. Kun ei saa saatana mihkään kääntyä!

Ainii, nyt on pakko avautua siitä miten lahopää joku ihminen voikaan olla. Meinaan mä. Ankalle lähtiessä unohdin tietysti kameran muistikortin kotiin. Ei ollut eka eikä varmaan viimenen kerta, mutta vituttaa aina yhtä rankasti. No, keskiviikkona sitten ajattelin että jätänpäs kameran Ankalle - mitä mä sillä teen kun ei ole muistikorttiakaan. Ei sitten tullut mieleen, että mä asun matkan varrella ja oltais voitu käydä hakemassa se muistikortti. No ei. Eikä tietenkään tullu mieleen ottaa niitä mun tavaroita mukaan, kun tarkotus oli tulla jo keskiviikkoiltana takaisin kotiin. Ei tietenkään. Sinne ne jäi Ankan sohvalle. Huoh.

Photobucket
Photobucket

Takaisin asiaan, Porvooseen lähdettiin jo aika aikasin, koska koko paikka ja tiedotus oli niin epämäärästä. Edes keikan alkamisajankohdasta ei ollu tarkkaa tietoa, joten ei ainakaan haluttu myöhästyä. Hengailtiin siellä vaan ja jauhettiin schaibaa Minnan hyljefetissistä ym ym ym.

Photobucket
Lady Duck! :D
Photobucket

Keikka alko vihdoin kasilta ja voi miten hauskaa olikaan! :) Rokkipoliisi oli ihan paras ja sit tietty se mies joka Happoradion sijaan otti meistä kuvia...

Photobucket
Photobucket

Keikan jälkeen mentiin rupatteleen kaikkea, otettiin kuvat ja halattiinkin, ihkuu!

Photobucket

"Mä tuun tähän alemmas seisoon, ku oon muuten sua pidempi..."
"No hyi helvetti!!"

Photobucket

"Haluun tulla tähä teijän väliin! ....eikä onneks kuuulostanu yhtään härskiltä."

Sit Markku meinas varastaa Ankan laukun jajajaja sellasta. Noi karkas syömään ja me jatkettiin schaiban jauhamista kunnes joskus sitten jaksettiin lähteä sieltä poiskin. Oli vähän outoo olla takaisin Ankalla siihen aikaan kun keikka on normaalisti vasta menossa.

Hyvää juhannusta kaikille! Mä vietän sen tekemällä krapularuokaa ihmisille Mäkkärissä. :)

1 kommentti: