tauko

HAPPORADIO @ CIRCUS, HELSINKI

Mun pää on ihan tyhjä. Ei riitä, että mun poikaystävä viedään vuodeks pois, nyt myös mun lempibändi on vuoden tauolla.

Lauantai oli jotain niin mahtavaa. Kuvia mulla ei keikalta taaskaan luonnollisesti ole, tällä kertaa ei ollut edes kameraa mukana. Youtube-videot saa kelvata. :)

Mutta asiaan. Me lähettiin Helsinkiin jo todella aikasin. Oli pakko olla ensimmäisiä paikalla. Circuksen eteen meijän lakana levittyi vähän kahdentoista jälkeen, että tuli siellä muutama tunti tosiaan vietettyä. Mutta mikäs siinä kun aurinko paistaa ja on parasta seuraa vieressä. Aika meni loppupeleissä ihan järkyttävän nopeesti, yhtäkkiä olikin enää tunti ovien avaamiseen.

Matkamankka oli jonossa tietysti mukana! Iltapäivän aikana saatiin kunnon ryhmälaulutkin aikaseksi. :) Ohikulkijoiden ilmeet oli kyllä näkemisen arvoisia, kun taputettiin Linnusta sammakoksi mukana tai jotain muuta yhtä fiksua.

Saatiinhan me pari pulsuakin siinä seuraks. Toinen jauho puol tuntia tarinaa jostain jätkästä, jolla oli kaulassa tatuoituna katkoviivat ja päällä teksti "tästä poikki". Ja voi kuinka se häpeskään sitä kesähelteillä ja aina oli kauluspaita päällä ja blaablaa. Seuraava kaveri olikin sitten omien sanojensa mukaan oikea inkkaripäällikkö, jalkajousi vaan puuttu. Eiks ollukin hyvin sanottu? Alkon myyjä oli haukuttu huoraks, kun ei viinaa herunu (oliks muuten hyvin sanottu?) ja sit meijän porukka näytti ihan joukolta Pikku Myitä. Vähänkö sekin oli hyvin sanottu. Jänniä kavereita.



Vihdoin ovet aukes. Olin voittanu lipun Voicen kisasta tonne, mutta ei meinannu sisäänpääsyä herua kun ei kuulemma ollut nimeä listassa. No haistakaa paska, kaivoin sähköpostin kännykällä esiin niin pääsin sisään. Listassa oli kuulemma kolme nimeä ja mä jo tiesin kuus ihmistä, jotka oli voittanu et hyvin menee! Ärsytti. Onneks Ankka ja Minna spurttas eturiviin ja varas meillekin paikkaa. Eturivi ja keskellä, tottakai. Kerrankin päästiin kaikki vierekkäin. Ja vaikka kaikenmaailman munahaukat siinä meinaskin ängetä siihen eteen niin saatiin onneks paikkamme pidettyä.



Kahden tunnin odotus. Aika kului jutellessa, laulaessa ja kelloa tuijotellessa. Vihdoin kello löi yksitoista ja salista valot sammuivat. Alkunauha alkoi soimaan. Viimeistä kertaa. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Urpot nousevat lavalle ja kaikki alkavat huutaa. MONTA MIESTÄ! Ei kun alkunauha taas... MONTA MIESTÄ! No ei vieläkään kahta rummuniskua enempää... Mutta sitten räjähti ja se oli menoa. Kaksi tuntia armotonta huutamista, laulamista, tanssimista, hyppimistä, itkemistä ja vaikka mitä. Se tunneskaala, minkä kävin läpi keikan aikana oli ihan äärettömän valtava.



Mulla ei ole varmaan ikinä ollut noin hyvä fiilis keikalla. Viimeiseen biisiin asti pystyi sivuuttamaan melkein kokonaan sen, että tämä on viimeinen. Pitkään aikaan. Muuten olis varmaan onnistunu vielä paremmin, mutta kun Aki jauho varmaan joka spiikissä tauosta niin se hiukan vaikeutti asiaa.

01 monta miestä

02 hc-sää

03 hirsipuu

04 ruumiinavauspöytäkirja

05 olette kauniita

06 01:30 (elossa)

07 hitaasti

08 pahoille teille

09 anna anteeksi

10 ihmisenpyörä

11 rakkaus

12 tavikset

13 linnusta sammakoksi

14 sinä

15 nolla (puolikas)

16 puhu äänellä jonka kuulen

17 hiljaa niin kuin kuolleet

18 ahmat tulevat

19 pois kalliosta

----

20 umpisolmu

21 pelastaja

22 che guevara

----

23 itä-suomessa tuulee

Ai miten niin vähän rakkaus toi settilista. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli Kaupunki täynnä ihmisiä, mutta kaikkea ei voi näköjään saada. Oli sitä tossakin jo! Humppaihmari, Rakkaus, Tavikset, Linnusta sammakoksi - putki oli aika raskas. Nimim. pohjelihakset huutaa hallelujaa.
Sinä aiheutti pienen itkukohtauksen, koska tuli Markoa ikävä. Samoin Itä-Suomessa tuulee, mutta sen takia koska tiesin sen olevan viimeinen biisi. Viimeinen biisi pitkään aikaan.



En mä enää tiedä mitä voisin sanoa. Voisin jauhaa tosta päivästä vaikka kirjan verran, mutta en jaksa kyllästyttää teitä tän enempää. Siellä oli videokameroita kuvaamassa, että ehkäpä siitä joskus jotain materiaalia tulee. Voin kertoo, että ollaan aika hehkeinä siellä. Arvostin kovasti, kun kuvaaja tunkee kameran naaman eteen just kun hikisenä huudan ja hypin siellä. Hah

Ei onneks olla mä ja Ankka, jotka tuol edessä möykkää. :D

Mulla on ikävä. Happoradio on ollut viimeiset pari vuotta niin iso osa mun elämää, että en mä halua pitää siitä mitään taukoa. Mä oon kasvanut Happoradion kanssa, mä saan niistä niin paljon voimaa. Välillä ne ärsyttää mua yli kaiken, välillä mä rakastan niitä enemmän kun mitään muuta. Ei sitä voi kaikki tajuta, kuinka paljon joku bändi voikaan merkitä. Happoradio on rakkaus.