2. joulukuuta 2014

tänään helsinki on hullumpi kun hollywood

ATOMIROTTA LEVYNJULKKARIT @ TAVASTIA, HELSINKI

Oltiin reilu viikko sitten, 21.11, Tavastialla katsomassa Rotan levynjulkkareita. Ankka ja Pia tuli meille illalla ja vaikka oltii Ankan kanssa molemmat aika flunssasia, päätettiin ottaa muutamat juhlapäivän kunniaks. 

 photo IMG_9331_zps36dbd70b.jpg
 photo IMG_9349_zpsfbc50a6f.jpg

Ankka yritti myös tulla mun reppariin, mut ei se oikein onnistunu ku kaks sekuntii ton kuvan ottamisen jälkee räkätettii molemmat lattialla.... 

Lähettiin Tavastiaa kohden vähän ennen kymmentä. Eka etittiin parkkipaikkaa, tuloksetta. Päätettiin että Pia jättää meidät Tavastian eteen, käy viemässä auton Elielin halliin ja tulee perässä. No, muuten ihan toimiva idea mutta liput jäi autoon. Keikan oli tarkotus alkaa klo 23, ja siinä vaiheessa oltiin vielä ulkona jonossa. Onneks nää alotukset venyy poikkeuksetta ja ehdittiin kuitenkin ennen alkua sisään. 

 photo IMG_9354_zps0b94473a.jpg

Ollaan kuultu livenä suurin osa uuden levyn biiseistä jo aikaisemmin. Kuitenkin 3 sormee ja Silmät sulkemalla oli sellaisia biisejä, jotka kuultiin ekaa kertaa. Keikalla oli tiivis tunnelma ja hyvä boogie lukuunottamatta yhtä kujalla olevaa riehujaa. Innostuttiin pikkuhiprakoissamme jopa vähän moshpittaamaan. Vaikka piti ottaa rauhallisesti flunssan takia...

 photo IMG_9358_zps1a72f804.jpg

Keikan jälkeen käytiin perinteiden mukaan ottamassa kuva. Koska levynjulkkarit niin annettii pusut poskelle. :) 

Mietin tässä vaan, että kun about puolitoista vuotta sitten mentiin ensimmäisille Rotan keikoille, ei siellä ollut ketään. Muutama tyyppi diggailemassa meijän lisäks. Nyt Atomi myi Tavastian loppuun ja viime viikonloppuna jouduttiin ekaa kertaa jonottamaan sisään Roihuvuoren räkäläbaariin. Ei voi muuta kun olla ylpeä. Sydän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti