tää ei oo vittu harrastus vaan lifestyle

"Aattelin, että oisko teitä kiinnostanu joku yleinen postaus tästä keikoilla kiertämisestä? Multa on ainakin duuni- ja koulukaverit kyselleet kaikkee, että miks käydään näin paljon ja missä kaikkialla Suomessa ollaan käyty. Voisin myös jakaa jotain huippumuistoja näiltä vuosilta. Neljään vuoteen mahtuu aika paljon kaikenlaista. Mistä kaikki alko? Miks tästä on tullu elämäntapa? ym ym."

Ajattelin nyt vihdoinkin toteuttaa tän postauksen, koska tältä viikolta ei oo keikkajuttuja. Atomi ois ollu Jokereiden talviklassikkojatkoilla Tivolissa, mutta päätettiin jättää se väliin koska Jokerit... Puspus vaan kaikille.
Harmittaa, kun mun vanhalla koneella olis niiiin paljon kuvia lisää, mutta onneks muutaman vanhan onnistuin pelastamaan IRC-Gallerian kätköistä.

Elikkäs, mistä kaikki alkoi? Toi neljä vuotta tarkoittaa sitä, kun oon aktiivisesti kiertänyt keikkoja, mutta oon pienestä pitäen tykännyt käydä katsomassa livemusiikkia. Olin ala-asteikäsenä ihan hulluna Gimmeliin, ne oli mun esikuvia sillon ja halusin ehdottomasti mennä Tampereelle Pakkahuoneelle katsomaan niitä. Pitkän kiristyksen jälkeen sain äidin suostumaan ideaan ja isän seuraksi keikalle. Olin sillon ehkä 9-vuotias pikku-Jutta. Muistan siltä keikalta, kun Ushma katsoi mua silmiin ja vilkutti mulle. Muistan sen fiiliksen, kun laulettiin yleisössä niitä biisejä kovaan ääneen. Olin niin innoissani siitä monta monta viikkoa.

Tampereella järjestettiin silloin Kukkaisfestit ja sain luvan lähteä sinne ilman vanhempia kaverini kanssa. Olin ehkä 10. Gimmel, Nylon Beat ja Hanoi Rocks. Sain Jenni Vartiaiselta nimmarin mun isoveljen mulle tekemään Gimmel-kylttiin. Pitäis joskus ettiä onko se vielä tallessa mun vanhemmilla. :) Se oli mun ensimmäinen nimmari. Muistan, kuinka mua jännitti siinä tilanteessa ihan helvetisti, tuskin sain sanaa suustani. Pikkuruisen tytön unelma täyttyi, pääsin juttelemaan idolini kanssa. Harmi että mulla ei siellä ollut kameraa mukana, niin ei oo mitään muistoa tuosta jäänyt.

Siitä se lähti, eikä loppua näy. Kävin pienenä katsomassa paljon Antti Tuiskua, koska onhan se nyt ihku. 2009 kuvioihin tuli Koop ja Happoradio ja aloin käymään keikoilla säännöllisesti. Jotenkin rakastan sitä livekeikkojen meininkiä, vaikka aika paljon ahdistavia tilanteitakin on myös ollut. Kuuntelen paljon myös musiikkia koneelta, tälläkin hetkellä, bussissa iPodista ja oikeestaan kokoajan. Mutta se ei oo sama asia kun että saa jorata ja huutaa sun lempibändien tahdissa, kun ne seisoo parin metrin päässä susta. Musiikki soi helvetin kovaa ja ympärillä olevat ihmiset on yhtä kikseissä kun sä. Yhteenkuuluvuus. Euforia.

9-vuotiaasta 20-vuotiaaksi on ollut pitkä matka. Monia monia kaupunkeja, lukemattomia kilometrejä ja kasoittain muistoja, joita muistella vanhainkodissa. Jo nyt. Tuossa vähän havainnollistavaa kuvaa. Ihan varmasti unohtui monta, mutta tässä 5min pohdinnan tulos.

 

Seuraavassa postauksessa joitain mieleenpainuvimpia hetkiä vuosien varrelta, ettei tästä tuu ihan kilometrin pituista. Ja niitä kun on niin paljon niin pitää hetki pohdiskella ja muistella. Pysykää kanavalla!